Huomaathan, että Romilly on virtuaalitalli eikä mitään tapahdu oikeassa elämässä. Kuvissa esiintyvillä eläimillä tai ihmisillä ei ole mitään tekemistä tallin kanssa.

Please note that Romilly is a sim-game stable and nothing happens in real-life. The animals and people appearing on the pictures have nothing to do with this sim-game stable.

Trinidad Scorpion - päiväkirja

Yhteensä 3 merkintää.

  1. Päiväkirjamerkintä

Ilmassa tuntui jo varhaisen kevään merkkejä, kun talutin Scorpionin ulos tallista. Linnut konsertoivat pihan pensaissa ja pyrähtelivät välillä hetkeksi esiin vain sukeltaakseen takaisin kaljujen oksien suojaan. Scorpion katseli ympärilleen kuulostelleen korvillaan, se näytti vähän siltä että keksisi pian jotain mitä säikähtää. Tamma säpsähtikin dramaattisesti kun takaamme tallin oviaukon suunnilta alkoi kuulua kavioiden kopinaa ja Ilse ilmestyi Rubberin kanssa pihalle.
"Onneksi te tulette mukaan, täähän on ihan hermoheikko", sanoin Ilselle. Ilse oli yksi hevostenhoitajistamme ja hänen vastuualueelleen kuului muutaman kouluratsumme hoito ja liikutus silloin kun niillä ei valmentauduttu.
"Rubber on onneksi varma kun mikä", Ilse vastasi ja taputti tammaa kaulalle. Kiipesimme hevosten selkään ja lähdimme peräkanaa kohti maastoa Rubber johtohevosena ja Scorpion perässä.

Minulla oli loppua huumori jo ensimmäisen varttitunnin jälkeen kun kiemurtelimme Scorpionin kanssa pitkin tienreunoja tamman säpsähdellessä vähän väliä ties mille. Rubber sen sijaan löntysteli edessämme huiskien välillä häntäänsä laiskasti.
"Käännytänkö tuohon metsäpolulle niin sekin saa muuta ajateltavaa", Ilse kysyi viitaten kymmenisen metrin päähän, johon oli pystytetty pieni tienviitta. Tienviitta osoitti metsän siimekseen ja sen kohdilta lähti kiemurainen polku, joka oli sen verran kapea että Scorpioninkin olisi vaikea olla seuraamatta sitä. Nyökkäsin vastaukseksi ja jatkoimme matkaa kääntyen polulle.

Vaikka oli kirkas ja aurinkoinen päivä, metsässä tuntui kuin olisi tullut jo ilta. Sankat oksapeitteet päästivät vain hiukan auringonvaloa lävitseen ja puita oli niin tiheään ettei niiden välistä nähnyt montaa metriä eteenpäin. Oli aavemaisen hiljaista, täällä ei kuulunut linnunlauluakaan enää. Scorpionkin alkoi rauhoittua kun sen piti keskittyä jalkoihinsa jatkuvan pöllöilyn sijaan. Tamma kulki pää alhaalla nostellen hoikkia koipiaan ja asetellen ne tarkasti polulle puunjuuria varoen. Rubberin kaviot kopsahtelivat vähän väliä johonkin ja tamma oli kompastuakin muutamaan kertaan. Käyskentelimme metsäpolulla hyvän tovin käynnissä ennen kuin saavuimme hieman leveämmälle nurmen valtaamalle vanhalle kärrypolulle. Päästimme hevoset ravaamaan. Scorpion liihotteli eteenpäin kuin parempikin kouluratsu. Sekin näytti hetkeksi unohtaneen pienet vihreät miehet ja muut mörrimöykyt. Tulimme melko pian kärrypolun loppuun, jossa se kääntyi peltoaukealle. Jatkoimme heinittyneelle pellolle ravaten sen reunoja myöten. Tuuli tuiversi kasvoillani ja silmäni alkoivat vetistää vauhdissa. Molemmat hevoset ojentelivat pitkiä koipiaan ja juosta jolkottivat peräkanaa pitkin pellonreunaa.

Olimme palanneet pellolta takaisin metsään ja siirtyneet takaisin käyntiin. Tällä puolen metsä ei ollut enää niin sankkaa ja harveni pikkuhiljaa noustessamme ylöspäin pienen mäennyppylän päälle. Nousin hieman kevyeen istuntaan Scorpionin kiivetessä jo hieman jyrkempää ylämäkeä. Polku mutkitteli paljaiden kallioläikkien ja yksittäisten puiden lomitse nousten koko ajan. Scorpion alkoi hieman puuskuttaa ja vaikutti tykkäävän tästä vähän erilaisesta treenistämme. Lopulta saavuimme mäen korkeimpaan kohtaan ja pysäytimme hevoset hetkeksi tasaiselle. Ei se mikään Mount Everest ollut, mutta sen verran korkealla olimme, että pääsimme ihastelemaan koko Romillyn tallialuetta ja sen ympärillä levittäytyvää maisemaa. Hieman kauempana näkyi naapuritallimme Villeneuve, joka tosin oli sen verran epäselvä tilkkutäkki valkeita rakennuksia, että jos emme olisi tienneet sen olevan siellä emme luultavasti olisi tunnistaneet sitä. Ilse huokaisi syvään ja minäkin nautiskelin raittiista ulkoilmasta täysin siemauksin rauhassa. Hevoset katselivat ympärilleen korvat höröllä ja puuskuttivat vielä hieman nousun jäljiltä. Jatkoimme matkaamme hetken siinä patsasteltuamme. Kiersimme puisen näköalatornin ja lähdimme laskeutumaan toiselta puolen.

Saavuimme takaisin tallille iltapäivän viimeisinä tunteina. Lenkkimme oli hiukan venähtänyt, mutta suurimmaksi osaksi olimmekin kävelleet. Scorpionkin vaikutti yllättävän levolliselta eikä jaksanut enää säpsähdellä. Riisuimme hevosilta varusteet ja harjailimme niitä hetken aikaa ennenkuin päästimme ne vielä tarhailemaan. Kirjoittanut davis, VRL-10105

28.01.2017

  2. Päiväkirjamerkintä

Käänsin auton sammuksiin ja avasin turvavyön Asilin ja Staciankin alkaessa purkautua ulos autosta. Theo näytti nukahtaneen takapenkille, mutta heräsi Stacian tökätessä häntä kylkeen aggressiivisesti. Nousin autosta ja kipaisin suorilta tein auttamaan hevosten purkamisessa. Olimme saapuneet muutaman tunnin ajomatkan päätteeksi Amsterdamiin valtaisaan hevoskeskukseen, jossa järjestettiin nuorille KWPN-hevosille laatuarvostelu- ja kantakirjaustilaisuus. Olimme ilmoittaneet estehevosten laatuarvosteluun mukaan neljä tallimme hevosista; Trinidad Scorpionin ja Thousand Dragonin 5-7-vuotiaiden luokkaan sekä 4-vuotiaisiin Man of Warin ja Karadhras Fallin. Tapahtuma oli kolmipäiväinen ja laatuarvosteluluokkia oli kahden päivän ajan. Tänään oli ensimmäinen päivä ja vuorossa eläinlääkärintarkastukset ja mittaukset sekä estekoe.

Päivä oli edennyt jo pitkälle ja olimme saaneet viimeisenkin ratsuistamme käytettyä tarkastuksessa. Karadhras oli suoriutunut jo estekokeestakin kunnialla ja päässyt takaisin hevosautoon lepäilemään. Seuraavaksi olisi minun ja Scorpionin vuoro. Minua kieltämättä hieman jännitti, vaikka uskoin tamman suorittavan kokeen leikiten. Estekorkeus olisi maksimissaan 120cm ja olimme hypänneet vastaavia jo monet kerrat valmennuksissa. Lämmittelin Scorpionin kanssa perusteellisesti tuhlaamatta sen energiaa ylimääräisiin hyppyihin. Scorpion tuntui hyvältä. Se ravaili rauhallisesti hyvässä muodossa ja kuunteli apujani tarkkaavaisena. Hyppäsimme kokeeksi verryttelyesteen pari kertaa ennenkuin annoin tamman kävellä hetken aikaa. Kun kuulin meitä kutsuttavan otin Scorpionin takaisin tuntumalle ja lähdimme kohti varsinaista areenaa.

Scorpion ravasi korvat hörössä ja otti hieman liidokkaampia askeleita kuin normaalisti. Se tuntui hieman jännittyvän yleisön hälinästä, mutta pysyi tuntumalla. Nostin laukan ja hyppäsimme yksittäisen esteen vielä kokeeksi ennen suoritusta. Scorpion ponkaisi reilulla ilmavaralla esteen yli ja laskeutui pehmeästi toiselle puolen. Kiitin hevosta ja annoin tuomareille merkin olevamme valmiita. Saimme luvan lähteä ja nostin uudestaan laukan. Suuntasimme ensimmäiselle esteelle, joka oli metrin korkea punavalkoinen pysty. Scorpion ylitti sen konkarin elkein ja jatkoimme seuraavalle esteelle. Vihreävalkoinen okseri, kaikenkirjava kahden pystyn sarja, sinikeltainen pysty, ensimmäinen este uudestaan ja viimeisenä vielä 120cm korkea okseri. Scorpion oli loistava. Se loikki esteiden yli korvat höröllä hyvällä ilmavaralla. Esteiden välissä se laukkasi pyöreänä ja seurasi apujani tarkkaavaisena. Viimeisen esteen jälkeen se heitti pienen ilonpukin ja tottuneesti lisäsi laukkaa pärskien innostuneena. Taputin tammaa hymyillen ja siirsin sen raviin. Ratsastin ulos areenalta ja annoin Scorpionin venyttää kaulaansa kävellessämme.

Harjasin Scorpionin vielä kauttaaltaan riisuttuani siltä varusteet. Annoin sille porkkanan kiitokseksi hienosta suorituksesta. Tamma oli saanut parhaat pisteet estekokeesta tähän asti. Vielä olisi jäljellä muutama ratsukko, mutta sijoittuisimme joka tapauksessa neljän parhaan joukkoon. Asil ja Stacia höpöttivät innostuneina päivän suorituksista. Kaikki olivat suoriutuneet estekokeesta varsin hyvin ja koko porukka oli päässyt jo viidentoista parhaan joukkoon. Hymyilin tyytyväisenä ja heitin Scorpionille loimen selkään. Tamma nyhti tyytyväisenä heinänkorsia verkosta ja huiskautti häntäänsä. Kylmäsin sen jalat vielä linimentillä ja jätin tamman nauttimaan lepoajastaan hevosautoon. Siirryimme porukalla seuraamaan vielä viimeisten ratsukoiden ratoja.

Viimeinen ratsukko poistui areenalta ja jäin jännityksellä odottamaan lopullisia tuloksia. Kun selostaja viimein aloitti luettelemaan sijoittuneita olin hyppiä ilosta. Scorpion oli kuin olikin selviytynyt estekokeen parhaaksi. Höpötimme innoissamme Asilin kanssa hevosten suorituksista palatessamme takaisin hevosautolle. Vielä olisi edessä seuraava päivä, mutta tähän asti viikonloppu oli sujunut paljon paremmin mitä olin uskaltanut odottaakaan. Kirjoittanut davis, VRL-10105

18.11.2016

  3. Päiväkirjamerkintä

Trinidad Scorpion… Hyvä ettei kuola valunut, kun ajattelin tammaa. Olin rakastunut siihen ensisilmäyksellä KXM Studin kasvattajapäivillä. Tänään tamma oli saapunut aamupäivästä Romillyyn ja mieleni olisi tehnyt puuhastella sen kanssa jotain koko päivä. Olin kuitenkin malttanut ja antanut tamman levätä rauhassa matkan jäljiltä.

Scorpion oli päästetty heti aamusta tarhaan tyttärensä Redin kanssa. Pariskunta oli käyskennellyt aamupäivän hiljaksiin ympäri tarhaa ja tutustuen paikkoihin. Päivän valjettua kunnolla ne olivat vetäytyneet torkkumaan puun alle lumisateelta suojaan.

Illansuussa pääsin vihdoin hakemaan Scorpioinin tarhasta. Hillitty käytökseni meinasi loppua, kun avasin tunnetun karkulaisen tarhan porttia. Siinä oli jos jonkinlaista lukkoa, jotta Scorpion ei omin luvin veräjästä pääsisi. Napsaisin riimunnarun tamman riimuun kiinni ja lähdimme tallustelemaan kohti tallia. Ihailin tammaa sivusilmällä ja haikailin jo sen selkään kokeilemaan hyppäämistä.

Tallissa sipaisin Scorpionin jalat äkkiä puhtaaksi ja kietaisin suojat niihin. Jatkoimme matkaa kohti maneesia, jossa minun oli tarkoitus juoksuttaa Scorpionia muutama hetki. Matkalla Scorpion säikähteli sitä sun tätä aidantolpasta tallimestariin. Tiesin kuitenkin ettei tammalla mitään oikeaa hätää ollut, näin minua oli varoitettu.

”Rraavi!” Huudahdukseni kajahti maneesissa ja Scorpion lisäsi laiskasti vauhtia siirtyen matelevaan raviin. Maiskutin sille vähän lisää vauhtia, sillä tällainen matelu ei käynyt päinsä. Scorpion vastasi maiskutuksiin nätisti ja alkoi pikku hiljaa heräämään horroksestaan. Stacia Tillens, vanha konkarivalmentajamme, katseli maneesin reunalta työskentelyämme ja kehaisi tamman olevan kaiken hehkutukseni arvoinen.

Stacia halusi nähdä tamman laukkaavan ja niinpä pyysin Scorpionia lisäämään vauhtia. Tällä kertaa tamma tekikin sen oikein innolla. Se syöksähti laukkaan, kuin sitä olisi seisotettu päiväkaudet tallissa. Muutaman askeleen jälkeen tahti rauhoittui. Tovin katseltuaan Stacia totesi Scorpionin laukan olevan oikein hyvää ja mallikasta estehevosen laukkaa. ”Eiköhän me tuosta ruusukehai tehdä,” hän tokaisi.

Laukan jälkeen Scorpion oli selkeästi vetreytynyt, sillä se esitteli sellaista liitoravia, että hienommatkin kouluhevoset olisivat kalvenneet sen rinnalla. ”Mikset sinä koskaan voi ravata näin, kun sinulla ratsastetaan?” Scorpion oli täysin toivoton kouluratsu, mutta näemmä juoksuttamisen jälkeen liikettä löytyi. Mietiskelin, että ehkäpä Scorpionista olisi saanut kiva kenttäratsun, jos se olisi vähän varmempi maastossa.

Kävelyttäessäni Scorpionia mietin sen treenaamista, tamma oli täydessä kilpailukunnossa, mutta yhteistyötä pitäisi harjoitella vähän. Toivoin tamman sopivan itselleni, sillä kaipasin kipeästi uutta kovan tason hyppääjää. Olin nopeasti kokeillut tammaa jo ennen lopullisia kauppakirjoja, mutta eihän sellaisesta muutaman kierroksen kokeilusta kostunut juuri mitään.

Karsinassa harjaillessani Scorpionia Stacia tuli ehdottelemaan meille jo hyppytreenejä ensi viikoksi. Löimme päivän lukkoon sillä ehdolla, että yhteistyömme Scorpioinin kanssa lähtisi pelaamaan toivotulla tavalla. Minä jopa jännitin sitä ihan tosissani, vaikka en vuosikausiin ollut jännittänyt ratsastamista millään tavalla. Toisaalta en ollut vuosikausiin myöskään ostanut hevosia näin hetken mielijohteesta.

Scorpion rouskutteli heiniään autuaan tietämättömänä sen varalle tehdyistä suunnitelmista. Se oli hyvin tyytyväisen näköinen saatuaan hieman liikuntaa ja rauhallisen päivän tarhailun parissa. Heitin tamman selkään vielä loimen, sillä se oli hionnut jonkin verran juoksutuksesta. Viereisessä karsinassa Scorpionin tytär Red ihmetteli touhujamme.

Oritalliin päästyäni mieleni laukkasi taas takaisin Scorpioniin. Aloin heti pohtimaan mahdollisuutta astuttaa Scorpion seuraavan kilpailukauden jälkeen Icaruksella. Rapsutellessani Icarusta sattui Daviskin paikalle. Mainitsin ideastani Davisille ja hän innostui ideasta kovin. Puheemme siirtyivät sitä kautta muihin jalostussuunnitelmiin ja Scorpion sai vihdoin jäädä rauhaan loppuillaksi. Kirjoittanut Asil

09.11.2016