Huomaathan, että Romilly on virtuaalitalli eikä mitään tapahdu oikeassa elämässä. Kuvissa esiintyvillä eläimillä tai ihmisillä ei ole mitään tekemistä tallin kanssa.

Please note that Romilly is a sim-game stable and nothing happens in real-life. The animals and people appearing on the pictures have nothing to do with this sim-game stable.

Es Vedra - päiväkirja

Yhteensä 2 merkintää.

  1. Valmennus

Koitin räpeltää Vedran suitsien remmejä kiinni mahdollisimman nopeasti samalla järkyttämättä tamman herkkää mieltä. Olimme jo reippaasti myöhässä valmennuksestamme ja pieni paniikki alkoi iskeä minuun, vaikkei tämä ollut edes ensimmäinen kerta. Kun viimein sain leukaremminkin kiinni nappasin ohjat Vedran pään yli ja lähdimme puolijuoksua maneesille.

Muut ratsukot olivat jo lopettelemassa verryttelyä, kun saavuimme maneesiin. Lieve loi minuun hiukan paheksuvan katseen, mutta ohjeisti sitten meitä liittymään mukaan kun olin verrytellyt Vedran kunnolla. Hyppäsin niine hyvineni tamman selkään ja kävelin sen kanssa pari kierrosta ennen kuin aloitin pikaiset verryttelyt. Vedra ei ollut erityisen otettu äkkipikaisesta tyylistäni ja nakkeli niskojaan tuohtuneena. Sainkin lepytellä sitä hetken aikaa ennen kuin tamma suostui taas toimimaan ja siinä vaiheessa totesin verryteltyäni sitä tarpeeksi. Lieve ohjeisti meneillään olevan tehtävän vielä minulle ja liityimme mukaan valmennukseen. Ensimmäisenä harjoittelimme avotaivutuksia pitkillä sivuilla. Vedra oli edelleen hieman loukkaantunut äkäisestä verryttelystä ja sainkin tehdä sen kanssa tosissaan töitä saadakseni taivutukset onnistumaan.

Kun olimme riittävästi touhunneet avotaivutusten parissa ja menneet pari kierrosta sulkutaivutuksillakin, Lieve pyysi kaikkia siirtymään hetkeksi käyntiin ja ohjeisti seuraavan harjoituksen. Luonnollinen jatkumo oli tietenkin pohkeenväistöt, joita aloimmekin tekemään seuraavaksi. Kaikki siirtyivät takaisin raviin ja aloimme tekemään väistöjä keskilinjalta omassa järjestyksessämme. Vedrakin alkoi tuntua jo paremmalta ja tanssahteli eteenpäin huiskimatta häntäänsä. Käänsin sen hieman toisen ratsukon jäljessä keskilinjalle ja aloitin väistön R-kirjaimen kohdalta. Vedra taivutti jalkojaan ketterästi toisten yli ja liikkui sulavasti takaisin pitkälle sivulle. Kiitin tammaa vaivihkaa ja jatkoimme uudelle kierrokselle. Teimme pohkeenväistöjä ravissa pari kierrosta kunnes Lieve pyysi meitä seuraavaksi jatkamaan samaa laukassa.

Valmennus alkoi lähentyä loppuaan ja olin varsin tyytyväinen sekä Vedran, että omaan suoritukseeni. Väistöjen ja taivutusten jälkeen olimme tehneet vielä erilaisia kokoamisharjoituksia ja lisäyksiä, jotka olivat onnistuneet Vedralta ongelmitta. Taputin tammaa kaulalle antaessani sille pitkät ohjat ja jatkoimme maneesissa vielä loppukäynnit muutaman muun ratsukon lähtiessä maastoon kävelemään. Kirjoittanut davis, VRL-10105

17.11.2017

  2. Päiväkirjamerkintä

Olimme astuttaneet jonkin aikaa sitten Thousand Dragonin toisella omalla kasvatillamme, Niño Preciosolla ja tuontitammamme Es Vedra oli samoihin aikoihin astutettu Lord of Bonesilla. Nyt olimme matkalla eläinlääkärin klinikalle ultraäänikuvaamaan tammat. Dragon oli tepastellut traileriin kiltisti, kuin mikä ja jäänyt rouskuttamaan heiniä tyytyväisenä. Vanhempi ja kokeneempi Vedra ei ollut kuitenkaan niin lauhkealla päällä, vaan olimme joutuneet tappelemaan tovin, jotta saimme sen kyytiin.

Kaarsimme puolen tunnin ajomatkan päätteeksi klinikan pihalle ja eläinlääkäri tepastelikin pihalla meitä vastaan kahvikuppi kädessä. ”Huomenta! Juuri tässä lopettelen kahvitaukoa! Ottakaahan ensimmäinen potilas esiin ja kiinnittäkää tuonne hoitopaikalle, niin katsotaan onko teillä syytä juhlaan,” eläinlääkäri aloitteli jutustelun heti. ”Huomenta, huomenta!” vastasin eläinlääkärille ja kipusin traileriin. Davis avasi peräluukun ja talutin Vedran ensimmäisenä ulos.

Kiinnitin Vedran molemmilta puolilta ja katselin, kun eläinlääkäri aloitti työnsä: ”Jaa jaa, kyllä täällä jotain näyttäisi olevan… Katsotaanpa… Juu kyllä tämä kantavana on! Onneksi olkoon! Näyttää tamma muutenkin ihan terveeltä, eli ei kun odottelemaan sitten.” Davis huokaisi helpotuksesta. Hän oli ollut aivan varma, ettei Vedralla ollut tärpännyt ja joutuisimme astuttamaan sen uudelleen. Taluttelin Vedran takaisin traileriin ja tällä kertaa tamma meni sinne oikeinkin halukkaasti. ”Vai että koti-ikävä iski jo,” mumisin tammalle.

”Dragon seisopa nyt!” komensin Dragonia, kun olin saanut tamman rahdattua hoitopaikalle. Se ei selvästi pitänyt klinikan steriilistä tuoksusta ja hermostui heti sisälle päästyään. Jäin tällä kertaa hoitopaikalle rauhoittelemaan Dragonia, joka yleensä aina oli se kaikkein kiltein hoitaa. Eläinlääkäri kaivoi taas ultraäänikuvausvälineet esiin ja aloitti kuvaamisen. ”Hmmm… Tämäpä onkin hankalaa… Joo-o, kyllä täälläkin näyttäisi kuin näyttäisikin olevan jotain.” ”Jess!” karkasi suustani ja naurahdin. Ei ollut tarkoitukseni vaikuttaa ihan niin innostuneelta, mutta eiköhän klinikalla ollut nähty jo koko tunteiden kirjo.

Lastasimme Dragoninkin takaisin kyytiin ja lähdimme ajelemaan kotiin päin. Davis alkoi pyörittelemään heti mahdollisia nimivaihtoehtoja mielessään, kun minä vasta aloin tajuamaan, että meillä oli kaksi kantavaa tammaa kyydissä. Tästä alkaisikin taas järjettömän raskas odotusaika, kun kumpikaan meistä ei meinannut pysyä nahoissaan, jos jotain vähänkin jännittävää oli luvassa.

Päästyämme kotipihaan oli puolet tallityöntekijöistä luonnollisesti meitä vastassa: ”No miten meni?” uteli Marcel ensimmäisenä ja Sally säesti vieressä: ”Saadaanko me vauvoja?” Jettekin oli vastassa, mutta mumisi lähinnä itsekseen: ”Pitäisikö sillä Redillä sitten lähteä hyppäämään tänään… Tai jos ottaisin sittenkin Catelynin kanssa koulutreeniä… Ei ei… Hei kertokaas nyt meille mitä tuloksia sieltä saatiin?” Davis hyppäsi autosta hymyillen kuin Naantalin Aurinko, eikä ilmeestä kyllä jäänyt kenellekään epäselväksi, mitä tuloksia olimme saaneet. ”Vauvoja tulee!” lupasin joukkiolle.
Kirjoittanut Asil, VRL-05567

27.11.2016